Jun Watanabe
• Noita
• Syntynyt 1200-luvulla Japanissa
• 185cm
• Bi sekä polyamorinen
• Ikuisuuden piirin näkijä ja Maskeradin jäsen
• Vaimo ja 2 lasta. Toinen lapsi aikuinen ja toinen lapsi 2v
• Paljon tatuointeja, korvikset ja kielikoru
• Töissä Odysseiassa. Turvallisuus päällikkö. Johtaa turvatiimiä.
Menneisyys
Mies syntyi 1200-luvun aikana hyvään noitasukuun, joka oli erikoistunut jäljittämiseen tavalla ja toisella. Lapsesta asti tuli siis harjoitettua omien voimien käyttöä. Suku pääasiallisesti käytti taitojaan hyvään. Auttoi löytämään kadonneita perheenjäseniä muille tai, jos jokin tärkeä esine oli mennyt hukkaan. Mahdollista oli käyttää voimia paljon muuhunkin. Jossain kohtaa sukua pakotettiinkin sotien aikana käyttämään voimiaan negatiivisessakin kontekstissa. Jun on osallistunut sotaherrojen rinnalla sodassa omilla voimillaan ollessaan vasta 18-vuotias ja toiminut myös rahan eteen alamaailmassa jäljittäjänä. Kerännytkin jo nuorena Japanin puolella sekä läheisissä maissa mainetta taitojensa vuoksi, vaikka tietysti muitakin taitavia suvusta löytyi.
Mies vietti elämänsä Japanissa 1945 vuoteen saakka. Hän on ollut osallisena molempia maailmansotia ja toiminut sotilaana sekä neuvonantajana sotapäälliköille. Ei virallisesti täysin omasta tahdostaan, mutta maassa on aina ollut vahva nationalismin aate, joten kieltäytyminen oli tarkoittanut maanpetosta sekä rangaistusta sen mukaisesti.
Sotien jälkeen mies päätti saaneensa tarpeeksi omasta maastaan ja muutti Amerikkoihin, vaikka tietenkin sodan jälkeen saattoi hieman nihkeää olla japanilaisena tässä maassa. Hän halusi muutolla rikkoa sidokset ja kahleet Japanin maan johtoon, koska ei halunnut enää olla osa maan politiikkaa. Vähemmästäkin oli olonsa tuntenut orjaksi, kun ei ollut itsellä mitään päätäntävaltaa ja joutui menemään muiden päätösten sekä käskyjen mukaan. Sodan loppu sai hänet vapautumaan näistä kahleista, kun pääsi tavallaan karkaamaan maasta niin, ettei seuraamuksia voitu hänelle asettaa siinä vaiheessa enää. Vapaus koitti.
Muuttaessaan maasta toiseen, hän melkein heti pääsi hakeutumaan Ikuisuuden piirin jäseneksi ja ei todellakaan kieltäytynyt tästä mahdollisuudesta, vaikka joutuikin tekemään vähän samanlaisia hommia kuin ennenkin, mutta sentään oli vihdoin muiden maagien ja noitien keskellä. Eikä niinkään ihmisten orjana. Saattanut alussa olla nihkeämpi omassa roolissaan, mutta aika nopeasti sopeutui piiriin ja nihkeydestä ei ollut enää tietoakaan. Nykyään ajattelee positiivisesti piiristä kaikilla tavoilla ja on ylpeä roolistaan piirin jäljittäjänä.
Muuttaessaan maasta toiseen, hän pääsi näkemään myös sodanjälkeisen kaaoksen, vaikka tietenkin tässä maassa juhlittiin voittoakin. Ihmiskauppa ainakin sai miehen ärtyneeksi ja olikin hieman omankäden oikeutta toteuttanutkin yhden isomman ihmiskauppaa pyörittäneet ryhmittymän kanssa. Tällä tavoin Jun pääsi tapaamaan myös nykyisen vaimonsa, jonka kanssa on ollut yhdessä melkein 80 vuotta. Mies pelasti naisen ihmiskaupan ryhmittymältä niin kuin monen muunkin, mutta naisen kanssa tuli tutustuttua enemmän ja tällä naisella ei ollut mitään paikkaa mihin mennä, niin Jun oli tarjonnut asuntoaan siksi ajaksi, että nainen pääsisi jaloilleen elämässä.
2025 kaksikko on vieläkin yhdessä, mutta ovat eläneet viimeiset 60 vuotta avoimessa suhteessa. Ovat aviossa, mutta myös molemmilla on mahdollisuus säätää muiden kanssa tai etsiä itselleen toisenkin kumppanin. Sopimuksessa ainoastaan on Junin kohdallaan yksi mutta, hän ei saa toista naista ottaa. Toisen kumppanin täytyy olla mies. Näin ovat vaimonsa kanssa sopineet. 2025 heillä on myös 2-vuotias poika ja heillä on myös yksi täysi-ikäinen lapsi.
Luonne
Jun on luonteeltaan pääasiallisesti rauhallinen ja miettii yleensä jonkin aikaa ennen kuin puhuu. Riippuen tietysti siitä kenen seurassa sattuu olemaan. On vieraiden kanssa varovaisempi.
Mies ei jahkaile asioiden kanssa, jotka täytyy hoitaa ja hän puhuu yleensä hyvin suoraan. Ei jaksa mielistellä turhaan, mutta ei tietenkään lähde ketään erityisemmin haukkumaankaan, jollei sitten satu sarkasmia käyttämään. Jun on sarkastinen ja tämä ei ole hänestä lähtenyt pitkän iänkään jälkeen. Enemmänkin on vain pahentunut, koska on ollut elämässään usein sellaisessa asemassa, ettei ole voinut välttämättä täysin oikeaa mielipidettään sanoa, joten sarkasmilla on voinut edes jotain rivien välistä kommentoida. Miehen suuttuminenkin on enemmänkin sellaista, että sanat muuttuvat terävämmiksi. Ei yleensä turvaudu väkivaltaan, jollei kyseessä ole puolustautumisesta.
Mies saattaa aluksi tuntua kylmälle, vakavalle tai ainakin ujolle, mutta oikeasti hän on erittäin sosiaalinen ja jopa energinen tapaus. Tämän pääsee näkemään viimeistään, jos häntä seuraa lasten kanssa. Jun ei todellakaan pelkää laskeutua lapsen tasolle ja leikkiä sekä pitää hauskaa.
Jun pitää kiinni omista yksityisasioistaan ja tämän vuoksi kovin moni ei edes tiedä hänen vaimostaan tai lapsistaan. Hänen mielestään hänen yksityiselämänsä asiat eivät kuulu missään muodossa toisille, joten ei halua sekoittaa yksityiselämäänsä esimerkiksi töihin.
Mies on erittäin puolustavainen rakkaitaan kohtaan ja vaimostaan osaa välillä olla mustasukkainen. Mustasukkaisuus on liitännäinen vain siihen, millaista henkilöä nainen tapailee hänen lisäkseen. Tavallaan maagi kaipaa sitä, että nainen hyväksyttää säätönsä hänellä. Kai kyseessä jokin turvallisuuteen liittyvä juttu. Häntä ei todellakaan haittaa, että nainen tapailee muita, mutta on huolestunut vain siitä, jos nainen sekaantuisi johonkin sellaiseen persoonaan, joka voisi asettaa naisen vaaraan.
Fun facts
• Osaa japania, englantia, saksaa, italiaa, ranskaa ja koreaa vähän. Japani ja englanti vahvimmat kielet, joutuu miettimään pidempään muiden kielien kanssa. Ymmärtää paremmin kuin puhuu.
• Osaa soittaa kitaraa ja nauttii soittamisesta. Kokee sen terapiaksi
• On haaveillut pitkään siitä, että voisi jopa jossain esiintyä soittaessa. Omistaa ihan hyvän lauluäänenkin.
• Ei käytä päihteitä. Viiniä joskus ruuan kanssa.
• Omistaa lemmikki kotkan nimeltä Ryu